Bulgaria 29.6. - 5.7.2001

Petri Kuhno, Lahti

 

Allekirjoittanut sekä Selinin Mika päättivät tehdä viikon linturetken Bulgariaan. "Nopealla lähdöllä" viikon reissun hinnaksi jäi alle 2000 mk ja paikan päällä retkibudjetiksi riittää toinen mokoma. Maa on erittäin halpa, kunhan ei sorru ostamaan kaikkea pahimmilta turistikaduilta (näin tietysti joka maassa). Esimerkkeinä kahvikuppi halvimmillaan 75 penniä, ravitseva ruoka-annos 15-30 mk, puolen litran Zagorka-olut (hyvää) halvimmillaan 4,50 mk, litra dieseliä reilut 4 mk. Lintupaikat ovat helposti hallittavissa, lajisto mielenkiintoista ja etenkin muuttoaikoina Itä-Bulgarian rannikko on mahtavaa seutua.

 

Ensimmäinen henkilökohtainen elis (yksi pahimpia puutteitani), pensassirkku, tuli parvekepinnaksi heti asetuttuamme taloksi hotelliimme Albenassa. Samalta parvekkeelta muuten parvekepinnoiksi mm. vaaleakultarinta, nokkavarpunen, kangaskiuru, etelänsatakieli, mehiläissyöjä, viher- ja syyriantikka.

 

Cape Kaliakra 29.6.

Kuutisenkymmentä kilometriä Varnasta pohjoiseen oleva kallioniemi, josta henkeäsalpaavat näköalat Mustallemerelle. Paikalla pesii mm. Mustanmeren ainoita karimetsoyhdyskuntia (näimme n.50). Matkalla kärkeen on kylä ja hyviä aroalueita, joilla näimme arotaskuja, mustapääsirkkuja, noin 60 arokiurua, ruostepääskyjä, pajuvarpusia, nummikirvisiä, lyhytvarvaskiuruja, sininärhiä, mustaotsalepinkäisiä, paksujalan, punajalkahaukkoja, arohiirihaukkoja, pari käärmekotkaa ja sairaasti harmaasirkkuja. Paras laji oli eittämättä välimerenhaukka, jonka tiesimme alueella olevan, muttemme olisi odottanut sitä näkevämme. Niemen kärjessä pesii nunnataskupopulaatio, niitä näimme 8. Alppitervapääskyjä pyöri kallioilla kolmisenkymmentä. Huhupuheen mukaan tänä vuonna piti olla paljon ruusukottaraisia, mutta emme nähneet ainoatakaan. Kaliakralla on (joinain vuosina) tsäänssit nähdä myös aavikkohaukka, mutta sitä ei sendari meille suonut tällä kertaa.

 

Durankulak 30.6. – järvi Mustanmeren rannikolla Koillis-Bulgariassa; IBA-alue

Durankulak on "kuuluisa" kenttäkerttusistaan, joita me yhytimme yhteensä 3. Paikalla oli myös ainakin 6 luhtakerttusta, joten suoraa vertailua ja määritystä pääsi harjoittelemaan. Muita kosteikolle tyypillisiä lajeja olivat viiksitimalit, rusko- ja pikkuhaikarat, pronssi-iibikset, rastaskerttuset ja ruokosirkkalinnut.

Näimme myös yhden pelikaanin, 10 kaitanokkalokkia, mustanmerenlokkeja, pikkutiiroja, hietatiiran, kaksi mustakaulauikkua ja syyriantikkoja.

Durankulakista etelään on toinen IBA-lintujärvi, Sabla. Rehevä järvi kasvaa 5-metristä ruovikkoa, joten sen lintuja emme oikein mistään päässeet katselemaan kunnolla. Mainittakoon viereisellä kuivuneella suola-altaalla ruokailleet noin 1400 törmäpääskyä!

 

1.7. matka Goritsan metsiin, Eminen niemelle ja pomorienjärvelle sekä -altaille

Rannikolla, Varnasta etelään on hieno lehtimetsäalue – Goritsa. Tammitikkoja laskimme 6-7, pähkinänakkeleita oli riesaksi saakka, viitatiaisia, vihertikkoja ja etelänpuukiipijöitä. Jostain syystä yhtään balkaninsieppoa ei löytynyt.

Emine on hieno niemi, jossa kalliot laskevat Mustaanmereen. Eminen erikoisuus on valkoselkätasku. Yhden naaraan näimme, se oli retken mielenkiintoisin määrityspähkinä. Linnulta nääs puuttui pyrstö. Eminellä näimme myös balkanintiaisia, oliivikultarinnan, punapäälepinkäisiä, mustapääsirkkuja, huuhkajan, syyriantikkoja ja arohiirihaukan. Lähistöllä saimme kahvipinnaksi pikkukotkan, joka jäi retken ainoaksi.

Pomorien järvi ja altaat ovat messevän näköiset lätäköt ja voi vain kuvitella, millainen kuhina niillä käy muuttoaikoina. Kahlaajamuutto oli jo pikkuhiljaa käynnistymässa, mm. liroja, suokukkoja, mustapyrstökuireja, lampivikloja ja pitkäjalkoja oli lietteillä. Avosetit pesivät paikalla, samoin pikkutiirat, mustanmerenlokit (100), riuttatiirat (peräti 500!) ja liejukanat. Kaksi mustakaulauikkua löytyi myös.

 

3. - 4.7. Srebarna, Pohjois-Bulgaria, lähellä Romanian rajaa

Retken pääkohde Srebarnanjärvi osoittautui maineensa arvoiseksi lintujärveksi. Alue on tarkoin vartioitu ja vierailimme reservaatissa, jossa Tadorna-tieteilijä Lalev ja japanilaisekologi Taichi tarjosivat pohjoisen pojille kahvit ja opastetun kävelykierroksen järvellä. Saimme kuulla myös tunnin esitelmän maailman Tadorna-lajeista ja opimme paikallista kieltä kysellessämme, olisiko tänä vuonna ruostesorsia: "da" sekä "no problem". Silti emme nähneet yhtään ruostesorsaa...

Paljon muuta näimme kyllä. Srebarna on kuuluisa kiharapelikaaneistaan, niitä pesii Lalevin mukaan 280 yksilöä. Emme ehkä nähneet niitä kaikkia, mutta paljon kuitenkin. Vain yksi tavallinen pelikaani näkyi. Mainittakoon joitakin summia osoituksena siitä, miten hienosta kosteikosta on kysymys: pikkumerimetso 400, merimetso n200, silkkihaikara yli 200, yöhaikara noin 30, rääkkähaikara 50, ruskohaikara yli 20, pronssi-iibis 50, pikkuhaikara 10, ruskosotka vähintään 50, valkoposkitiira 150, liejukana kymmeniä. Lisäksi mukavia lajeja olivat pussitiainen, joita näimme yhteensä 25 sekä kaksi pesää, kuningaskalastaja, musta-, jalo- ja kapustahaikara, runsas pikku-uikku, sirovarpushaukka, sininärhi, mehiläissyöjä, harjalintu, vihertikka, syyriantikka, kirjokerttu ja vaikkapa ruokosirkkalintu. Kuhankeittäjä oli joka puolella runsas, mutta tällä järvellä suorastaan "kuhisi" kuhiksia. Laskimme kävelyretkeltämme 32 oriolusta ja parasta mässäilyä oli kuuden linnun parvi samassa kaukoputken kuvaruudussa kuivuneen puun oksilla.

Illalla otimme huoneen läheltä Srebarnaa, Vetren kylästä, Tonavan rannalta. Ja tähän väliin täytyy kyllä vähän kehuskella: Pidimme iltahuudon – siis kävimme päivän havaintoja läpi maaseutuhotellimme terassilla, josta oli suora näköala Tonavalle. Jo aiemmin mainittua Zagorkaa nautiskellessamme laskimme löysällä kädellä Tonavaa seuraavien haikaroiden ja muiden siivekkäiden iltaparvia. Pääsimme reilussa parissa tunnissa mm. seuraaviin lukuihin: pikkumerimetso +200, yöhaikara 210, silkkihaikara 311, pronssi-iibis 219, ruskohaikara 8, kapustahaikara 5, harmaahaikara 15, kiharapelikaani 1, valkoposkitiira 13 sekä sirovarpushaukka 1p. Messevää!

 

Retken lajilista

Mustakaulauikku, pikku-uikku, härkälintu, silkkiuikku, pelikaani, kiharapelikaani, merimetso, karimetso, pikkumerimetso, pikkuhaikara, yöhaikara, rääkkähaikara, jalohaikara, silkkihaikara, harmaahaikara, ruskohaikara, kattohaikara, mustahaikara, kapustahaikara, pronssi-iibis, kyhmyjoutsen, merihanhi, ristisorsa, sinisorsa, harmaasorsa, tavi, ruskosotka, punasotka, tukkasotka, käärmekotka, pikkukotka, ruskosuohaukka, arohiirihaukka, hiirihaukka, mehiläishaukka, kanahaukka, varpushaukka, sirovarpushaukka, tuulihaukka, punajalkahaukka, välimerenhaukka, liejukana, nokikana, meriharakka, pitkäjalka, avosetti, paksujalka, pikkutylli, mustajalkatylli, töyhtöhyyppä, mustapyrstökuiri, liro, metsäviklo, punajalkaviklo, mustaviklo, valkoviklo, lampiviklo, rantasipi, suokukko, taivaanvuohi, naurulokki, kaitanokkalokki, mustanmerenlokki, (etelän)harmaalokki, (aro)harmaalokki, pikkutiira, riuttatiira, hietatiira, kalatiira, räyskä, valkoposkitiira, pulu, sepelkyyhky, turkinkyyhky, turturikyyhky, käki, huuhkaja, tervapääsky, alppikiitäjä, harjalintu, kunkkukalastaja, mehiläissyöjä, sininärhi, vihertikka, harmaapäätikka, käpytikka, syyriantikka, tammitikka, pikkutikka, käenpiika, kiuru, töyhtökiuru, kangaskiuru, lyhytvarvaskiuru, arokiuru, törmäpääsky, räystäspääsky, haarapääsky, ruostepääsky, nummikirvinen, metsäkirvinen, västäräkki, keltavästäräkki, punarinta, etelänsatakieli, kivitasku, nunnatasku, valkoselkätasku, arotasku, laulurastas, mustarastas, kirjokerttu, hernekerttu, mustapääkerttu, pensaskerttu, ruokosirkkalintu, rastaskerttunen, rytikerttunen, luhtakerttunen, kenttäkerttunen, vaaleakultarinta, oliivikultarinta, tiltaltti, harmaasieppo, talitiainen, sinitiainen, balkanintiainen, viitatiainen, pussitiainen, viiksitimali, pähkinänakkeli, etelänpuukiipijä, pikkulepinkäinen, mustaotsalepinkäinen, punapäälepinkäinen, harakka, närhi, naakka, varis, korppi, kottarainen, kuhankeittäjä, varpunen, pikkuvarpunen, pajuvarpunen, peippo, hemppo, tikli, viherpeippo, nokkavarpunen, pajusirkku, peltosirkku, keltasirkku, pensassirkku, mustapääsirkku, harmaasirkku.


Takaisin > sivun alkuun > Matkakertomusten etusivulle